sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ja kaikilla oli niin mukavaa!


Viimeaikoina on tullut paljon matkailtua ja nähtyä eri paikkoja. Kävimpä ensin kavereiden kanssa Belgiassa ja myöhemmin ESTIEM reissulla Hollannissa. Belgiaan lähdimme aikaisin sunnuntaina määränpäänä Liege, joka sijaitsee n. 40 kilometrin päässä Aachenista. Automatka kesti vähän reilun tunnin ja saavuttuamme Liegeen jätimme auton parkkihalliin. Kuten Saksassa, ei myöskään Belgiassa ollut kaupat auki sunnuntaisin. Tästä huolimatta kiertelimme ostoskatuja ja toreja. Kaupunki tuntui suunnastaan kuolleelta eikä sääkään meitä lämmittänyt. Reissu oli kuitenkin matkan arvoinen ja saattaa olla että menen käymään siellä vielä toiste parempana ajankohtana.











Pre Council Meeting – Chios visits Aachen järjestettiin Aachenissa ja osallistujia minun lisäksi oli Kreikasta ja muista Saksan kaupungeista. Itse Council Meeting järjestettiin seuraavalla viikolla Eindhovenissa ja sinne kokoontuu jokaisen Local Groupin edustajat ympäri Eurooppaa päättämään tulevista projekteista ja tapahtumista. Pre CM painottui kuitenkin hauskan pitämiseen ja muihin Estiemereihin tutustumiseen. Aloitimme tapahtuman torstaina 10 aikaan aamulla yritysvierailulla Ford Science Centeriin. Kyseinen toimipiste oli erikoistunut autojen testaamiseen ja uusien ominaisuuksien suunnitteluun.  Pääsimme näkemään mm. laitteen, joka mittaa eri pintojen ja materiaalien laatuja perustuen asiakaspreferensseihin. Meille kerrottiin myös erilaisista ominaisuuksista tulevaisuuden autoissa. (mm. penkki, joka mittaa kuskin sydämen lyöntejä ja sydänkohtauksen iskiessä pysäyttää auton ja hälyttää apua. Ominaisuuden avulla voidaan myös mitata kuskin stressitasoa.)





Yritysvierailu venyi odotettua pidemmäksi, jonka takia lounas jäi väliin ja jouduimme juoksemaan junaan. Junalla matkustimme Cologneen. Ensimmäiseksi suuntasimme Lindtin suklaamuseoon, missä pääsimme tutustumaan suklaan valmistusprosessiin. Kierros pidettiin saksan kielellä ja kierroksen lopuksi meidät vietiin VIP –tilaan, missä saimme maistella erilaisia suklaita.











Loppupäivän vietimme ihastellen Colognea. Äkkiseltään paikka tuntui hyvin mukavalta ja mielenkiintoiselta. Ainakin tekemistä siellä riittää enemmän kuin Aachenissa saatika sitten Lappeenrannassa. Aion varmasti käydä Colognessa vielä toistekkin. Palattuamme Aacheniin siirryimme viettämään iltaa rauhalliseen kahvilaan nimeltä Zuhause Bar.









Perjantaina otin osaa seurueeseen vasta lounaan jälkeen, koska jouduin käydä vielä jälkitarkastuksessa Uni Klinikillä oltuani edellisviikolla kipeänä. Aamulla muille osallistujille oltiin esitelty Aachenia. Tämän kaupunkikierroksen olin kokenut jo aiemmin, minkä takia häviö ei ollut suuri kohdallani. Tapasin muun seurueen bussipysäkillä, jolta suuntasimme Aachenin pohjoisosaan yritysvierailulle ITA:han, joka tutkii ja valmistaa eriliasia materiaaleja mm. terveyenhuoltoon, kankaisiin ja jopa lentokoneisiin. Kyseinen rakennus oli pintoja lukuun ottamatta rakennettu kokonaan instituution itse valmistamista materiaaleista. Yritysvierailu oli kuitenkin itselleni suuri pettymys. Kierrosta ei oltu suunniteltu kovin tarkasti ja esittelijän heikko englannin kielen taidon takia esitys tuntui tönköltä ja vaisulta.



Illalla siirryimme grillijuhliin, jotka pidettiin yhden paikallisen luona. Jokainen toi juhliin jotain, mutta ruokaa ja juomaa oli hankittu tarpeeksi myös talon puolesta. Ilta sujui mukavasti ja viimeistään tänä iltana kaikki kerkesivät tutustua toisiinsa.Tapahtuman järjestäneet paikalliset oli hyvin ystävällisiä ja kiinnostuneita meistä vieraista. Sovittiin myös että pidetään yhteyttä vielä reissun jälkeenkin.




Lauantaina suuntasimme koko porukalla Hollantiin. Kolmen auton voimin matkustimme Aachenista Enschedeen, joka sijaitsee aivan Saksan rajalla. Enschede on yliopistokaupunki, mikä näkyi kyllä joka puolella. Musiikki soi jokaisen asuntolan pihalla ja ihmiset grillasivat ja pelasivat pihapelejä yhdessä. Myös ulkopuoliset olivat kuulemma yleensä tervetulleita.

Vaihdoimme vain vaatteet ja siirryimme ESTIEM –bileisiin erääseen opiskelija-asuntolaan. Juhlissa syötiin ja juotiin hyvin sekä tutustuttiin muihin opiskelijoihin. Kuulin myös ensimmäistä kertaa pahamaineisen ESTIEM –laulun... -,-’ Näillä etkoilla tutustuin Estiemereihin monesta eri maasta ja yliopistosta. Sainpa jopa kutsun jo seuraavaan ESTIEM -tapahtumaankin, joka järjestetään kesäkuussa ja Saksassa tietenkin.

Illemmalla siirryimme ns. bilealueelle, jonne ihmiset olivat pystyttäneet satoja telttoja. Kyseessä oli vuoden ainut päivä, jolloin kuka tahansa saattoi majoittautua mihin tahansa ilman pelkoa viranomaisista. Paikalla oli myös muutamia suurempia ’biletelttoja’, joiden sisällä pääsi nauttimaan juomatarjoilusta ja erilaisista bändeistä. Alueella oli myös bileitä yliopistorakennusten auloissa, jotka olivat suositumpia kuin bileteltat. Kyseisenä iltana kaikkialla käytettiin chippejä valuuttana. Pienissä kojuissa pystyi vaihtaa rahaa muovichippeihin, joita vastaan sai myöhemmin ostaa virvokkeita ja ruokaa.





Sunnuntaiaamuna muut ryhmän jäsenet palasivat takaisin Aacheniin. Itse siirryin kuitenkin juna-asemalle ja ostin lipun Enschedestä Hoorniin. Matka kesti n. kolme tuntia ja junaa vaihdoin matkan aikana kahdesti. Ensimmäinen juna saapui määränpäähän hiukan myöhässä, minkä takia sain juosta laukkujen kanssa jotta kerkesin vaihtojunaan. Muuten junamatka sujui leppoisasti ja maisemat olivat mukavia.



Hoorn sijaitsee n. 30 kilometria lännessä Amsterdamista. Paikka oli maaseutua, mutta tykkäsin olla siellä hyvin paljon. Tiistaina Hollannissa vietettiin Kuningattaren päivää, joka oli myös viimeinen, koska Kuningatar vaihtui takaisin Kuninkaaseen. Juhlat alkoivat hyvin aikaisin aamulla ja monella näki yllään oranssia (Kunigattaren päivän teemaväri). Myös katukauppiaita näkyi paljon, koska Kuningattaren päivänä kuka tahansa saattoi pystyttää kirpputorin keskelle katua keskustassa. Pysyimme koko päivän Hoornin keskustassa emmekä edes yrittäneet Amsterdamiin väenpaljouden vuoksi.







Torstaina täytyi palata takaisin arkeen ja Aacheniin.. Matkustin junalla Amsterdamista ja matka kesti n. kolme tuntia. Tällöinkin junaa tuli vaihtaa kahdesti. Juna-asemalla törmäsin muutamaan muuhun vaihtariin, jotka olivat viettämässä Kuningattaren päivää dameissa. Hotellit olivat olleet kuulemma hyvin kalliita ja buukattuja joka paikassa. Reissusta väsyneenä nukuimmekin suurimman osan aikaa paluumatkasta.